Mystery teahouse






Toiset teehetket ovat vain vertaansa vailla, kuten tämänviikkoinen mystery teahouse teehetki!

Kiireen keskellä on ihana istahtaa rauhalliseen kuppilaan ja syödä hyvin teetä siemaillen, afrikkalaista roobidosta nimenomaan ;) Pakko antaa pisteet myös lounaalleni josta ei valitettavasti tullut kuvaa mutta söin puolalaista perinneruokaa, kotitekoista, siinä oli todella,todella tuoreet raaka-aineet ja se sisälsi chorizo tyylistä makkaraa paksuina viipaleina ja kaalia. Se oli niinkuin pata-tyylinen. Jos pääsen siihen reseptiin jotenkin käsiksi, aion kokata kesällä koti-väelle, sen verran herkullista oli! Kaikki Prestonin parhaat mekat on todella hyvin piilossa, kuten olen aiemmin jo kertonutkin. Sain itsekin oikein inspiraation tuosta kivasta teepannusta niin haudutin eilen viikon päätteeksi tuolta paikasta ostamaani roobidos teetä ja nautin pannullisen. Ai että oli rentouttavaa!

Kamalaa kun tämä on ollut niin yli-hektinen viikko etten lähes muista mitä tiistaina teki muuta.. ainiin silloinhan oli vappu hyvänen aika :D ja tuli palautettua eräs iso koulutyö, kuten eilenkin, haluaisin sanoa viimeinen mutta ensi viikolla on vielä pari päivää koulua, yksi työn palautus ja yksi esitelmä, eli lähes maalissa ollaan muttei ihan, eli en hehkuta ihan vielä kesäloman alkua but.....very very soon!


Muuten viikkoa on tullut vietettyä upeassa ulko - ilmassa (minkä on kerennyt), tämä viikko on ollut hyvin keväinen ja kesäinen säiden suhteen etenkin torstaina, juuri sopivasti siis kun meillä oli stailauspäivä koko päivän puistossa, editorial sarjaa tehden. Vaikka päivä olikin pitkä ja rankka en valita; rusketustakin tarttui! Hyvä että päätimme tehdä kuvaukset "on location" studion sijasta ;) ja valitsimme oikean päivän!! Toimin stylistina/valokuvaajana ja kyllä siinä yli parisataa otosta tuli räpsittyä. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen!



Juuri nyt kun olen lähdössä kohtapuolin Prestonista pois, täällä alkaa olemaan paremmat säät kuin iki-aikoihin ja vielä kaiken lisäksi, löysin ihan ruokakauppa-taivaan!! Olen kyllä niin laiska etsimään mitään uutta, oon yleensä käynyt vain lähikaupoissa (toinen syy on se kun ei autoa ole niin ei jaksais millään kantaa..?!) NO mutta nyt tajusin että uusien paikkojen löytäminen on aina yhtä upeaa... kävin nimittäin Marks&Spencerin (täällä massiivinen tavarataloketju, luulin eka et niilllä ei oo muuta kuin vaatteita/kodinjuttuja kunnes kaverini vinkkas et siel on hyviä leivonnaisia tuoreina). No menin sitten niin siellähän oli ihan super-iso DELI osasto ja food garden!! Ai että, en ole kyllä täällä ollessani ruokakaupassa ollut aiemmin noin innoissani, ylläolevasta kuvasta saattaa huomata! Vein torstaisiin juhliin vähän kuohuvaa ja tein kolmen lajin juustosalaatin italialaisella pastalla. Täältä alkaa kohtapuolin lähtemään porukkaa pois niin vietimme läksiäisiä. Haikeaa ja vaikea uskoa,että lukuvuosi loppuu. Monille kansainvälisille tämä oli ainut vuosi täällä!


Asukuvien sijaan valokuvasin äkkiä hiukseni torstaisiin juhliin, nutturaa pitkästä aikaan! Siisti ja edustuskelpoinen kampaus silloin kun on ns. "hevosen selässä" lähtöä tehdessään; tuo näyttää (valmiina..tuossa se on vähän puolitiessä) siltä että on kestänyt ikuisuuden väsätä mutta kas kummaa : ei siihen mene kuin viitisen minuuttia!

Styling - tehtävässä käyttämämme vaatteet meni meille stylisteille jakoon eli siinä sai vähän uutta kesävaatteita varastoon! No complains about that ;)

Hyvää viikonloppua ja kuullaan taas ! /Nina

// This week it was nice to sit down and relax at one nice tea-house in Preston, mystery teahouse, where the roobidos tea was just amazing as well as the food, so fresh and made using the best raw materials. Also, two more schoolprojects has been handed in and the feeling is very relaxed! Now it's next week only two days of school and then holidays. In general this week as been amazing, the weather is finally really summery. Especially thursday, when we made a styling photoshoot, the weather was incredibly warm. See you again!

Kommentit